Tulevaisuuden rautaisen puukaupan ei pitäisi olla muuta kuin kestävä

Rakennukset tuottavat elinkaarensa aikana noin kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Näistä koko elinkaaren aikaisista päästöistä rakentamisen ja rakennusmateriaalien osuus on noin 20 %. Rakentamisen ympäristöohjauksen painopiste on Suomessa toistaiseksi ollut rakennusten käytönaikaisen energiankulutuksen vähentämisessä. Huomiota on kuitenkin alettu kiinnittämään yhä enemmän rakennuksen elinkaaren alku- ja loppupäähän eli rakennusmateriaaleihin ja rakentamiseen sekä rakennusjätteen vähentämiseen ja kierrätykseen. (Ympäristöministeriö ja Rakennusteollisuus)

Luontoa ja tehokkuutta arvostavilla rakennusmateriaalien valinnoilla on merkitystä. Reilusti kasvatettu puu sekä harkitut materiaalit rakentamisessa ovat välittömästi käsillä oleva keino rakentamisen ilmasto- ja luontokuorman vähentämiseen. Puu rakennusmateriaalina tarjoaa houkuttelevia valinnanmahdollisuuksia samalla kasvattaen rakentajan hiilikädenjälkeä eli positiivista ilmastovaikutusta.

PK-Puussa rautaisen puukauppamme sieluna on puu ja sen ympärillä toimet, joilla tähtäämme remontoinnin ja rakentamisen hiilipiikin hillintään. Paikkamme toimittajien ja asiakkaiden välissä mahdollistaa muutoksen kirittämisen molempiin suuntiin. Haluamme olla mukana edistämässä sekä omaa että asiakkaidemme kestävyysvaikutusta.

Vähähiilisestä rakentamisesta on A-Insinöörien ja Green Building Council Finlandin toteuttamana syntynyt vähähiilisen rakentamisen pikaoppaita, joiden avulla rakennushankkeen eri toimijat saavat nopean ja tiiviin katsauksen aiheeseen. A-insinöörien verkkosivuilta on ladattavissa myös kattava opas vähähiiliseen rakennuttamiseen aiheesta lisää tietoa kaipaaville.

Haluamme:

  • Edistää kestävämpää rakentamista ja remontoimista

  • Minimoida toimintamme negatiivisen ja maksimoida positiivisen vaikutuksemme

  • Pitää huolta työntekijöidemme tyytyväisyydestä

Tavoitteenamme on olla kestävä rautainen puu- ja rakennustarvikkeiden toimija, metsästä asiakkaisiin.

 

Kestävästi kasvatettu ja käytetty puu rakentamisen sieluna on järkivalinta

PK-Puulle on myönnetty PEFC-sertifikaatti eli olemme sitoutuneet seuraamaan puun alkuperäketjua. Sertifioitu puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Vuonna 2022 keskimäärin 77 % hankkimistamme kuusi- ja mäntytuotteista on PEFC-sertifioituja. Vastaavat luvut vuonna 2023 ovat kuusen osalta 79 % ja männyn osalta 84 %. Yli 95 % näistä puutavaroista ovat kotimaista.

Kestävästi hoidetuista metsistä ei lopu puu kesken. Puu onkin järkevä rakennusmateriaali. Sen käyttö hillitsee ilmastonmuutosta hiiltä sitovana uusiutuvana luonnonvarana. Puu on luja materiaali, jota on helppo työstää. Puupinnat ovat myös miellyttävän näköisiä ja tuntuisia, ja sillä on tutkittu olevan myönteisiä fysiologisia ja psykologisia vaikutuksia. (Puuinfo)

Toimilla ja palveluilla puuytimen ympärillä otamme kantaa ja kannustamme kestävämpään rakentamiseen ja remontointiin. Lue lisää palveluistamme tästä.

 

Vaikuttavimmat keinot rakentamisen hiilijalanjäljen vähentämiseen

  • Korkea materiaalitehokkuus
  • Vähähiiliset ja hiilinegatiiviset materiaalit
  • Korkea energiatehokkuus valmistuksessa
  • Kuljetustarpeen minimointi
  • Tuotteiden ympäristöteknisten tietojen läpinäkyvyys
  • Korjattavuus ja muuntojoustavuus
  • Materiaalien ja tarvikkeiden kiertotalous

Puussa on monta syytä. Sen valinta rakennusmateriaaliksi kasvattaa rakentajan hiilikädenjälkeä.

 

Kasvu kohti kestävää rautaista puukauppaa on alkanut

Kestävä rakentaminen ja remontointi on matka tulevaisuuteen nyt. Olemme laatineet vastuullisuusstrategian 2023-2025, joka ohjaa meitä kohti kestävää rakentamisen ja remontoimisen rautaista puukauppaa.

Vastuullisuustyömme teemat

Laadukkaat materiaalit ja tuotteet reiluilta kumppaneilta

Merkityksellinen työ

Luonnon huomioiminen kaikissa yrityksemme toiminnoissa

Houkutteleva ja kestävä puurakentaminen