Monen muodin puu

Meillä Suomessa on pitkät perinteet puurakentamisella. Ja miksei olisi, onhan puu oikeastaan ainut rakennusmateriaali, jota on aina ollut helposti saatavilla.

Puusta on rakennettu niin torpat kuin kartanotkin ja löytyy Suomesta jopa puurakenteisia linnoja, unohtamatta maailman suurinta puukirkkoa Kerimäellä.

Raaka-aineena ja rakennusmateriaalina puusta saisi kirjoitettua tarinan jos toisenkin, mutta tässä ja seuraavissa artikkeleissa keskitytään ulkoverhoukseen, sen valintaan ja huoltoon.


Magnus Linder II:n vuosina 1783-1792 rakennuttama Mustion Linna on Suomen suurin ei-kirkollinen rakennus.

Linnan värikkääseen ja osittain traagiseenkin historiaan pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla.


Puu ulkoverhouksessa on pitänyt pintansa myös 1970- ja 1980-lukujen tiilirakentamisen kulta-aikana. Lähes kaikkien tiiliverhoiltujen talojen ulkoverhouksessa nähdäänkin myös puuta: päätykolmioissa, kuisteilla tai erilaisina tehostelaudoituksina.


Ulkoverhouksen valinta

Ulkoverhouksen tyylejä ja paneelimalleja on monenlaisia: UTV, UTW, UTK, UTS, UTH, UYL…. Lyhenneviidakossa seikkailevalle netin kuvahaku on oivallinen apuväline. Ja tietysti me PK-Puussa olemme apunasi!

Paneelin lisäksi ulkoverhous voidaan toteuttaa myös esimerkiksi ns rimalaudoituksena, jossa lautojen raot peitetään kapealla seinärimalla. Jo harvinaistunut rimalaudoitustyyli puolestaan on tasaponttilaudoitus, jonka välejä peittää hieman koristeellisempi höylätty rima.


Tämän päivän ulkoverhoustrendi suosii leveää paneelia vaakaan asennettuna, profiileista suosituin on UTW.

Toinen suosiotaan kasvattanut profiili on UTS, joka soveltuu parhaiten pystypanelointiin


40-luvun rintamiestalot rakennettiin tavallisimmin yhden piipun ympärille ja niissä oli vilpola, porstua, tupa ja yleensä kaksi kamaria. Lisätilaa saatiin rakentamalla yläkerta asuinkäyttöön.
Yleisin ulkoverhoustyyli oli ja on edelleen rimalaudoitus


Usein näkee myös sekoitettavan erilaisia profiileja keskenään: toisen kerroksen korkeudella voi olla vaikkapa helmipaneeli, kun taas ensimmäistä kerrosta koristaa rimalaudoitus. Myös pysty- ja vaakapanelointia saattaa nähdä samalla seinällä.


Kun olet saanut valittua juuri Sinun näköisesi ulkovuorauksen, on PK-Puun höyläämön aika käydä töihin! Yleisimmät profiilit tietysti löydät meiltä heti varastosta.

Vastaa

×