Näin onnistut ulkomaalauksessa osa 2

Uusi ulkoverhous

Nyt kun olet saanut valittua itseäsi miellyttävän ulkoverhouksen, värin ja maalin onkin aika hetkeksi keskittyä viimeiseen vaiheeseen, eli varsinaiseen maalaukseen.

Uuden puupinnan maalaaminen on huoltomaalausta helpompaa ja vaivattomampaa. Ei vanhan maalin poistamista eikä pintojen jynssäystä! Kannattaa kuitenkin suhtautua pohjatöihin samalla vakavuudella kuin kaikessa maalaamisessa: huolella tehdyt pohjatyöt ovat ratkaisevassa asemassa onnistuneeseen ja kestävään lopputulokseen.

Kuten huoltomaalauksessa, myös uuden pinnan maalaamisessa kaikki sujuu sutjakammin hyvin suunniteltuna. Mieti siis jo etukäteen missä järjestyksessä maalaat, mitä ja miten suojaat sekä miten rakennat turvalliset telineet maalarille. Hanki tarvittavat maalit, työvälineet ja tarvikkeet ajoissa valmiiksi, niin sopivan kelin sattuessa ei aikaa kulu rautakaupassa käyntiin. (PK-Puun osaava henkilökunta auttaa sinua mielellään oikeiden välineiden hankinnassa).


Laadukkaisiin välineisiin kannattaa panostaa!


Nyt kun olet huolellisesti valmistautunut, enää puuttuu maalaukseen sopiva sää: lämmin, pilvinen tai puolipilvinen ja poutainen keskikesän päivä on mitä otollisin. Vältä maalaamista suorassa auringonpaisteessa ja sateella tai muuten erityisen kostealla säällä. Maalattavan pinnan tulee ehdottomasti olla kuiva ja mieluummin varjon puolella.

Parhaaseen lopputulokseen pääset, jos pystyt tekemään ainakin pohjustuksen ja ensimmäisen maalauskerran ennen ulkovuorauksen asennusta. Näin toimien lauta tai paneeli tulee joka reunaltaan kokonaan maalattua, eivätkä muutokset ilmankosteudessa ja lämpötilassa tuo esiin ikäviä maalaamattomia raitoja.


Uuden paneelin maalaamiseen tarvitset paitsi sopivan sään, myös riittävästi tilaa!


Aloita maalausurakka käsittelemällä pinnat erityisellä pohjusteella. Pohjuste suojaa pintaa sinistymiseltä ja homeilta sekä lahottajasieniltä. Anna pohjusteen kuivua n. 1 vrk ennen kuin aloitat seuraavan vaiheen.

Ensimmäinen maalikerros, eli pohjamaali parantaa varsinaisen pintamaalin tartuntaa alustaan erityisesti höyläpintaisessa ulkoverhouksessa.  Pohjamaalin käyttäminen ei ole välttämätöntä, mutta kuitenkin suositeltavaa. Pohjamaalauksen voit tehdä myös ohennetulla pintamaalilla.

(Jos olet pohjamaalannut laudat tai paneelit ennen asennusta, tässä välissä voit pitää tauon maalaamisesta ja viettää rentouttavan tuokion ulkoverhouksen asennuksen parissa.)

Pohjamaalin kuivuttua n. 1 vrk verran pääset vihdoin viimeiseen vaiheeseen eli pintamaalaukseen! Käsittele 2-3 lautaa kerrallaan päästä päähän työsaumojen välttämiseksi. Laudoituksen suunnan mukaan etene ylhäältä alas tai reunasta reunaan. Ennen kuin huomaatkaan, sinulla on edessäsi valmis juuri maalattu seinä! Suotuisissa olosuhteissa saat maalata toisen pintamaalikerroksen heti ensimmäisen valmistuttua. Vesiohenteiset maalit kuivuvat päällemaalattaviksi jopa 2-4 tunnissa!


Nyt olet ansainnut palan kakkua, kupposen kahvia ja rauhallisen hetken ihailemassa uutta, juuri maalattua ulkoverhousta. Aikamoinen urakka, vai mitä? Ole silti huoleti, menee vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin joudut ryhtymään tähän uudelleen!


Muistathan, että voit päästä myös helpolla tästä vaiheesta! Meiltä PK-Puusta saat ulkoverhouksesi myös maalattuna haluttuun sävyyn. Tutustutaan seuraavassa artikkelissa hieman tarkemmin oman maalaamomme toimintaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

×